Tekstit

He ovat täällä!

Kuva
Enviene`s kennelin B-pentue näki päivänvalon 18.2.2020. Åsan lämmöt laskivat edellisenä yönä ja seuraavana Åsalla ei näyttänyt olevan vielä juurikaan supistuksia. Itselläni tietenkin jännitti tuleva synnytys ja yritin kehitellä muuta tekemistä itselleni etten koko ajan miettisi tulevaa ja sainkin siivottua talomme perusteellisesti!😁 Iltaa kohti Åsa hakeutui itse yhä tiheämmin pentulaatikkoon ja alkoi näkyvästi olla jo kipeämpi. Ensimmäinen pentu "Börje" syntyi 22.30 ja puolen tunnin päästä päivänvalon näki "Bettina". Synnytys meni kaikin puolin hyvin ja loppujen lopuksi aika nopeasti. Pennut hakeutuivat nopeasti tissille ja olivat muutenkin terhakoita ja hyvinvoivan oloisia. Tuhannet kiitokset ystävällemme Jennalle henkisestä tuesta ja läsnäolosta synnytyksen aikana!

Kuvaterveisiä Manulta

Kuva
Sain kuvaterveisiä Ritun pojan, Manun omistajalta. Manusta (6kk) on kasvanut ihan huikean komea miehenalku! Aika menee kyllä hurjan nopeasti. Vasta tämäkin poika taapersi meidän pentuaitauksessa! Kova ikävä näitä ensimmäisiä kasvatteja, toiveissa olisi, että kesällä saisin kasvattitapaamisen järjestettyä!

Tiineysröntgen

Käytiin Åsan kanssa tänään tiineysröntgenissä. Masussa näkyi kaksi pentua. Nyt jäämme odottelemaan synnytystä ja jännäämään pentujen sukupuolta. Ei pentukyselyjä enää tähän pentueeseen, kiitos!

Meillä odotetaan pentuja

 Åsan tiineys on varmistunut🥰 Pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 8! Nyt tuleva mamma saa rauhassa kasvatella masuaan ja me täällä kotona aloitamme valmistautumisen pentujen tuloon!